perjantai 17. huhtikuuta 2015

2kk neuvola.

Tänään oltiin 2kk neuvolassa. Poika sai kehuja ja kehittyy ja kasvaa hyvin. Pituuskasvu on hidastunut mutta jos äiti on 153.5cm ja isä 170cm niin eipä voi olettaa tuostakaan poika ressusta pitkää.



Olemme oppineet tämän kuukauden aikana hirveästi kaikkea:
- Hymyily
- Kääntyä kyljeltä vatsalleen
- Jokeltelu
- Katse kontakti
- Katseella seuraaminen

Miten voi noin pieni ihminen jo osata niin paljon kaikkea. Hän tietää myös että huudahduksilla äiti tulee luokse ja siitä äiti saakin palkinnoksi ihanan hymyn.




Vaikka en ole ikinä ollut mikään aamuihminen niin pakko sanoa, että kun tuo poika herää 6-7 aikaa aamulla huudahdellen sängystään, ei voita sitä fiilistä mikään kun poika leväyttää ilmoille leveän hymyn kun äiti saapuu sängyn viereen. Pienestä ihmisestä erottaa jo niin hyvin milloin ollaan iloisia ja milloin kiukuttaa. Edelleenkään meillä ei kauheasti itketä. Enimmäkseen kitistään tai huudahdellaan.


Ristiäiset on sunnuntaina ja sitten saa kaikki kuulla pojan nimen. Hiukan ressi iskee päälle, mutta eiköhän ne ristiäisetkin saada sujumaan. Odotan niin innolla että saan pukea tuon minimiehen pukuun. Pienet on tämän äidin ilot :D

4 kommenttia:

  1. On hän vain itse suloisuus! Ei voi muuta sanoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos:) hän on kyllä valloittanut monen sydämen jo:)

      Poista
  2. Täällä myös ristiäiset sunnuntaina :) Yllättävän paljon on kyllä juhlissa järkkäämistä... Ja enää on kaksi päivää h-hetkeen :D Huh huh! Tsemppiä teille sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo niin on, en ois uskonut mitä kaikkee niissäkin pitää ottaa huomioon:) Juu tsemppii teillekki! eiköhän kummanki juhlat suju hyvin :)

      Poista